sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pätkis-kakkua ylioppilaalle

Tämän kakun täytteenä on pätkismoussea, joka antaa raikkaan mintun maun kakkuun.

Koristeruusujen sävy sopi mielestäni kivasti reunapursotusten kanssa.


perjantai 15. toukokuuta 2015

Synttärikakkua

Tämä 30 henkilön kakku pitää sisällään mustikka- ja valkosuklaamousseja. Ruusujen väri valittiin mustikalle sopivaksi väripariksi.


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kupukakku

Aloin innolla kokeilemaan maailmalla suosittua kupukakkua (dome cake), kun uusimmassa Maku-lehdessä sellainen oli kahden suklaan moussekakun nimellä.
Kakku oli oikein maukas ja herätti ajatuksia marjamoussella täytetystä kesäkakusta...




Pohja

4 kpl munaa
1 1/3 dl sokeria     
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Suklaamousse

 5 dl vispikermaa
 400 g turkkilaista jogurttia
 1 dl tomusokeria
 200 g valkosuklaata
 8 kpl liivatelehteä
 1/2 dl sitruunamehua
 200 g maitosuklaata


Kuorrutus

 250 g tummaa suklaata
 150 g voita
 2 1/2 dl tomusokeria
 2 rkl kaakaojauhetta
 (2 tl lakritsijauhetta)



Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet, siivilöi ne muna-sokerivaahtoon ja kääntele taikina muovilastalla sekaisin.

Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 8–10 minuuttia, kunnes pohja saa kauniin värin.

Kumoa pohja heti sokeroidulle, puhtaalle keittiöpyyhkeelle. Irrota päällimmäinen leivinpaperi varovasti. Anna pohjan jäähtyä.

Vuoraa pyöreän kulhon (tilavuus noin 2,5 l) sisäpuoli kelmulla. Vuoraa kulho kakkupohjalla mahdollisimman tasaisesti. Säästä pala pohjaa täytteen päälle kanneksi.

Valmista suklaamousse. Vatkaa kerma kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jogurtti ja sokeri.

Sulata paloiteltu valkosuklaa mikroaaltouunissa miedolla teholla, 30 sekunnin välein sekoittaen tai sulata suklaat vesihauteessa. Sekoita suklaasula tasaiseksi ja anna hieman jäähtyä. Sekoita valkosuklaa kerma-jogurttitäytteeseen.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja nosta liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi. Liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki ja sekoita se täytteeseen.

Sulata paloiteltu maitosuklaa mikroaaltouunissa miedolla teholla, 30 sekunnin välein sekoittaen.
Jaa valkosuklaamousse kahteen kulhoon. Sekoita toiseen kulholliseen sulatettu maitosuklaa.

Kaada kakkupohjalla vuorattuun kulhoon vuorotellen sekä vaaleaa että tummaa moussea. Älä sekoita täytteitä vaan jätä ne erillisiksi kerroksiksi.

Nosta aiemmin säästämäsi pala kakkupohjaa täytteen päälle kanneksi. Peitä kulho kelmulla ja nosta se jääkaappiin hyytymään 5–6 tunniksi. Parhaimman lopputuloksen saat kun annat kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.

Kumoa kakku vadille. Poista kulho ja muovikelmu kakun päältä.



Valmista kuorrutus. Sulata paloiteltu suklaa miedolla teholla mikroaaltouunissa, 30 sekunnin välein sekoittaen.

Vatkaa pehmeä voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sokeri, kaakao- ja halutessasi lakritsijauhe. Vatkaa tasaiseksi. Kaada joukkoon hieman jäähtynyt suklaasula ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Levitä kuorrutus lastan avulla kakun päälle ja reunoille. 


Koristele haluamallasi tavalla.