sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Persikkakääretorttu

Pääsiäisen kahvipöytään valmistui tällä kertaa persikkainen kääretorttu.

Pohja:

4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2½ dl vispikermaa
1 prk appelsiinituorejuustoa
½ dl sokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
n. 200 g persikkaa pieninä kuutioina

Päälle:

marsipaania


Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi ja lisää jauhot. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja levitä pellille. Paista kypsäksi 225 asteessa n. 8 minuuttia.

Käännä valmis pohja pohjapapereineen toisen samankokoisen leivinpaperin päälle, jolle olet ripotellut sokeria. Irrota paistamisessa käytetty leivinpaperi varovasti pohjasta.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe, sokeri ja tuorejuusto. Ota täytettä pieni määrä erilleen marsipaanin tartuntapinnaksi. Paloittele persikan puolikkaat ja sekoita ne täytteen joukkoon. Levitä täytettä torttupohjalle ja rullaa kääretorttu. Laita se jääkaappiin siksi aikaa, kun kaulit marsipaanin. 
Levitä sivuun laitettu täyte tortturullan pinnalle ja aseta marsipaanikuorrutus sen päälle. Koristele haluamallasi tavalla.




4 kommenttia:

  1. Oih, ihanan näkönen ja kuulonen! Näyttää kauniilta ja juhlavalta tollanen kääretorttu, ku sen kiepsauttaa marsipaaniin. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Maku oli tosiaan keväisen raikas. Keltainen antoi myös kivasti väriä kahvipöytään :)

    VastaaPoista
  3. Mitä ovat nuo valkoiset "pajunkissat"?

    VastaaPoista